Kaksplus.fi

torstai 26. helmikuuta 2015

Puolivuotias

Viikko sitten tuli Hennillä puoli vuotta täyteen. Ihan hassua ja outoa, ettei mulla enään olekaan pientä karhunpentua,-papua vaan tilalla on puolivuotias aurinkoinen pikku neiti. Toinen samanlainen niin juhlitaankin jo 1 vee bileitä. Hullua..


Eilen päästiin vihdoin ja viimein käymään neuvolassa puoli vuotis tarkastuksessa. Meidän aikaa siirrettiin neuvolan puolesta peräti kolmeen kertaan. En kyllä ihmettele, sen verran pahana tuntuu jylläävän kaikki flunssa pöpöt. Pituutta Henni on saanut reippaasti lisää (68cm) ja enää ollaan vain himpun verran nolla käyrän ala puolella. Painokin oli noussut melkein kilolla  (8350g)


Mutta millainen tyttö meillä nykyisin sitten on? Valta osan ajasta meillä asustaa oikein aurinkoinen ja hyväntuulinen neiti. Henni ei turhasta itkeskele. Ainoat itkun aiheet on jos on nälkä/väsy/vaipan vaihdon tarve tai jos Helmi on päättänyt kiusata. Helmin jekuista huolimatta Henni katsoo aina siskoaan silmät tuikkien ihailusta. Helmi onkin se kuka saa Henniltä kaikkein makeimmat ja äänekkäimmät naurut!

Lempi leluja on kävelytuoli koska sillä pääsee hurjaa vauhtia eteenpäin pienet hiuskiharat hulmuten. Roskat ja pölypallot on suuressa suosiossa myös ja niitä on mukava tunkea suuhun, siis jestas kuinka tarkat silmät noilla pienillä voikaan olla! Kaikkien hiuksia on myös kiva pyöritellä kun ne tarraavat mukavasti käden poimuihin ja sormien väliin. Parhaista parhain juttu on kuitenkin omat varpaat, ja miksei muidenkin jos sellaiset vain saisi käsiinsä..


Hampaita ei vielä ole mutta sieltä ne ovat varmasti jo tuloillaan kun kädet on oltava suussa, mielellään koko ajan. Ruokaa meillä syödään hyvin mielellään ja siis nimenomaan ruokaa. Kanaa ja possua menisi kattila kaupalla mutta hedelmäsoseita maistellaan suu irvessä. Sormiruokailu on superkivaa varsinkin banaanin syöminen, se kun litistyy ihanasti sormien välissä mössöksi jota voi sitten sotkea naamaan, vaatteisiin ja miksei vähän kaveriinkin.

Ihanaa kun on helppo ja niin aurinkoa täynnä oleva vauva

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Kun lapsen etua taas ajatellaan..

Nyt kyllä raastetaan hermoja niin että oksat pois. Toissa yönä heräsin hirveään korisevaan ääneen. Helmi seisoi meidän sängyn vieressä eikä henki kulkenut kunnolla, äänikin oli tytöllä pelkkää vinkumista. Päivällä Helmin olo normalisoitui mutta iltaa kohden taas paheni. Viime yö meni melkein kokonaan valvoessa kun ei happi kulkenut kunnolla, tyttö yski minkä kerkesi ja ääni oli kimakkaa piiperrystä. Aamulla soitin terveyskeskukseen ja siellä hoitaja kertoi, ettei Helmi saisi tälle päivälle lääkärin aikaa mutta koska lapsen hengitys vaikeudet ovat vakava asia olisi syytä mennä päivystävälle terveydenhoitajalle. Siis ihan oikeasti, kyllä juopoille ja muille löytyy aikoja jotta saavat saikkua ja lisää lääkkeitä mutta pienelle tytölle ei lääkärin aikaa heru!

Käytiin kuitenkin siellä päivystävän terveydenhoitajan vastaanotolla. Helmi rohisi koko matkan eikä jaksanut kävellä paria metriäkään, istui aivan hiljaa vaunuissa.
Korvissa kaikki oli ok, nielu on terveen vaaleanpunainen, happi 99/100 ja tulehdusarvotkin normaalit. Missä siis vika? Terveydenhoitaja oli sitä mieltä että allergiasta johtuu ja määräsi allergia lääkkeet.
Jos ja kun tollanen happi loppuu kohtaus tulee yöllä niin pitäisi mennä samantien päivystykseen jotta Helmi voisi hengitellä spiraa ja lääkäri voisi tutkia Helmin, kohtauksen ollessa päällä.

Hitto että suututtaa! Viime kesänä käytiin kaksi kertaa terveyskeskuksessa ja kerran päivystyksessä eri oireiden takia ja aina pistettiin allergian piikkiin. Päivystävä lääkäri antoi viime kesänä lähetteen lastenlääkärille allergia kokeisiin ja siellä käytiin vain toteamassa 'seuraillaan tilannetta'
Mikä ihmeen järki tässä on, että aina tuputetaan pilleriä mutta koskaan ei tutkita syytä. Nämäkin 'allergia kohtaukset' on sattuneet eri aikaan vuodesta ja kestävät vain muutaman päivän. Mitään erikoista ei olla lisätty Helmin ruokavalioon enkä muutenkaan kerta kaikkiaan keksi mitään syytä mikä voisi allergisoida noin pahasti.

Täytyy taas kerran todeta ettei mennyt kuin strömsöössä tämä juttu.

tiistai 17. helmikuuta 2015

Oma koti kullan kallis

Tässä on viimeiset pari viikkoa hoideltu asioita, Jere on juossut tapaamisissa, puhelinlangat ovat hohkaneet kuumuuttaan ja asuntoa on käyty katsomassa pariin otteeseen. Mutta nyt se on ohi ja voin ilokseni kertoa, että ollaan onnelliset kerrostalo kolmion omistajat! Jere alkaa tekemään remppaa jo tämän kuun loppu puolella, tarkemmin sanottuna jo ensi viikolla ja maaliskuun lopussa me vihdoinkin muutetaan takaisin saman katon alle

Meidän makkarille on kaksi vaihtoehtoa, joko isompi tai pienempi. Isompi on neliskulmaisempi ja pienempi on vähän pitkulaisempi. Isompi olisi tietysti parempi tytöille koska sängyt ja lelut vievät tilaa mutta olkkarin ja tämän makkarin välinen seinä on kuin paperia, joten äänet kuuluvat liian hyvin läpi huoneeseen vaikka telkkaria pitäisikin hiljaisella. Tytöt saavat siis näillä näkymin vähän pienemmän mutta hiljaisen huoneen.

Makkari on mulle yksi tärkeimmistä paikoista kotona, sen täytyy olla kutsuva, kaunis ja sellainen paikka jossa voi rentoutua ja heittää huolet nurkkaan. Tällä hetkellä siellä on sini-harmaat raita tapetit jotka eivät luo mulle ainakaan minkään asteista rentoa fiilistä, pikemminkin tuntuu siltä kuin olisi rähjäisessä sirkuksessa tai vankilassa.
Oon katsellut netistä jonkin aikaa erilaisia makuuhuone ideoita ja tykkään ihan mielettömästi tuollaisesta tehosteseinä ideasta, mutta voi mikä valinnan vaikeus!
Kuva: Google
Kuva:Google
Kuva:Google
Kuva:Google
Kuva:Google
Ollaan Jeren kanssa aikalailla yhtä mieltä siitä, että haluttaisiin makkariin lämpimän värinen laminoitu seinä jonka eteen laitettaisiin sänky. Mutta koska karkeasti arvioituna tämä seinä on noin 12 neliötä ja laminaatti on aika pirun kallista, ei tiedetä vielä laminoidaanko kokonaan vai tehtäisiinkö mahdollisesti tuollain kehystettynä niinkun tuossa viimeisessä kuvassa on.

Mikä on noista teidän lemppari?

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Arvonnan voittajat

Sockstar-sukkaklipsi arvonta on päättynyt ja nyt olisi aika arpoa voittajat! Tällä kertaa sain mahdollisuuden arpoa kolme tuotetta mikä tarkoittaa myös kolmea voittajaa, jeee!

Pääpalkintona oli Sockstar lahjapakkaus jossa on parikymmentä sukkaklipsiä ja sen voitti itselleen

Pienemmät palkinnot, olivat näitä sockstar basic paketteja ja niissä sukkaklipsejä on 10 kappaletta. Tälläiset pakkaukset voittivat


Onnea voittajille  Oon teihin yhteydessä pian joten kurkkikaa sähköpostejanne!
Joskus voisin antaa Helmin arpoa arvonnan voittajan ja voisin kuvata sen videolle, sellainen voisi olla mukavaa vaihtelua :)

maanantai 9. helmikuuta 2015

Mamma bailut

Nyt on Tampereen juhlat juhlittu ja rahat tuhlattu. Ei vaiskaan, mulla meni oikeasti odotettua vähemmän rahaa. Matkoihin, ruokiin, baarin sisäänpääsyyn ja juomiin mulla taisi mennä noin 60 euroa ja olin varautunut reippaasti yli satasen reissuun. Viimeksi olen ollut juhlimassa -2013 joten maltillisesti sitä tulikin otettua.

Lauantai lähti käyntiin hullulla reissaamisella. Hyppäsin 12 bussiin Lohjalta jolla menin Kamppiin. Kaisan tapasin Myllypurossa ja sieltä kaupan kautta Seidin luokse Vantaalle.
Aamulla ei tullut syötyä mitään kiiren takia, joten ennen Tampereelle lähtöä syötiin Seidin luona aamupalaa, ihasteltiin pikkuista Lily vauvaa ja rapsuteltiin suloisia pikku koiria

Tampereelle Iidan luokse saavuttiin 5 aikoihin ja puoli kuudelta tupa olikin jo täynnä naisia. Hassua miten 10 toisilleen lähes tuntematonta naista tulitiin niin hyvin toistemme kanssa juttuun eikä missään vaiheessa ollut kiusallisia hetkiä eikä eteen tullut asioita joita ei olisi voinut heidän kanssaan jakaa.
Toisaalta ollaan me raskausaikana jo jaettu jutut eritteistä vaipan vaihtoon joten ei varmaan ihmekään että sitä voi kertoa toiselle jo melkein mitä vain.
Kuitenkin, Iidan luona syötiin, juotiin, tanssittiin, juteltiin, hassuteltiin ja ikuistettiin ilta useille valokuville. Baariin lähdettiin 23 aikaan ja onneksi oltiin soitettu etu käteen sinne, että päästään jonon ohi meinaan jono jatkui pitkälle kadulle saakka!
Baari ilta oli mukava, paitsi lopussa yksi naisista sai juomat päälleen joltain mieheltä ja tästä syttyi jonkinmoinen sota. Drinkkejä lensi edes ja takaisin, itse yritin suojautua ja pitää laukun kuivana.
Kaikki oltiin siinä vaiheessa sitä mieltä, että ruoka paikan kautta nukkumaan.
Pelkäsin aamua ja sitä todennäköistä hirvittävää darraa minkä saisin. Ihme kyllä heräsin ilman pahaa oloa ja tärinää, väsytti vain hirveästi kun en ollut nukkunut kuin sen 3 tuntia.
Ylärivi vasemmalta lähtien Heidi, Hanna, Meri, Seidi, Linda ja Kaisa. Alarivi vasemmalta lähtien Iida, Elina, minä ja Linda
 Meillä oli eri variaatioita siitä millaisia kuvia otetaan. Edellinen oli kippis kuva ja tässä pusu kuva.
Tässä oli fiilistely kuva. Näitä oli vaikka millä mitalla mm; duckface, synnytys ilme jne. Ideoitakin olisi ollut vaikka millä mitalla mutta kaikkia ei lähdetty edes toteuttamaan :D

Nyt kun tätä iltaa muistelee niin se oli ainakin mukava, hauska, yllättävä, tapahtuma rikas ja ennen kaikkea värikäs!


perjantai 6. helmikuuta 2015

Vaate kriisi

Lauantai lähestyy hurjaa vauhtia ja samalla rupeaa jännittämään huominen matka Tampereelle. Minähän kun en voi koskaan tehdä asioita helpoimman kautta, mikä tarkoittaisi tässä tapauksessa sitä, että ottaisin auton ja ajaisin itse sinne Tampereelle. Vaan menen ensin bussilla Helsinkiin, sieltä metrolla Myllypuroon, sieltä Vantaalle ja sitten vasta sinne Tampereelle! Huomenna saan siis ainakin matkustaa jos ei muuta.

Facebookissa olen seuraillut näiden muiden mammojen valmistautumista tähän reissuun. Siellä on laukut pakattuna, kampaajalla käyty, suoristusraudat melkein hohkaavat jo kuumuuttaan, Alko on huolehtinut monien nesteytys puolen kuntoon ja osa on lähtenyt jo matkustamaan huomista varten.
Mitä mä olen tehnyt? No tällä hetkellä istun vielä yökkärit jalassa sängyssä ja mietin että mitä sitä pukisi huomenna edes päälle. Junalipun sain kuitenkin jo varattua sunnuntaiksi, että pääsen Tampereelta pois! Onhan sekin nyt jo jotain :D

Ei mutta tosissaan. Kävin katsomassa vaatekaappia ja kauan sain seisoa siinä edessä ennenkuin löysin jotain vähän edustavampaa (kävin kyllä myös kaupassa ostoksilla mutta ei parane kertoa miehelle siitä) Sain kuin sainkin aikaiseksi kaksi miellyttävää asu kokonaisuutta mutta sitten pitäisi päättä vielä, että kumpi näistä on se parempi. Mitä mieltä te olette?

Eli Zaran blazeri,-mustat housut,-viininpunainen peplum,- korkeaakin korkeammat korkkarit ja tuo nätti kaulakoru. Tästä asusta tykkään todella mutta luulen, että noilla koroilla ja näillä keleillä olisin sunnuntaina jossain Tamperelaisessa sairaalassa nilkka murtuneena. Miten olisi saappaat?

Sama asu oikeastaan, erona valkoinen peplum ja saappaat. Mitä mieltä kumpi parempi?

Nyt me lähdetäänkin mummolaan pulkkamäkeen ja saunaan rentoutumaan.
Mukavaa viikonloppua teille

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Lapset hoitoon, mamma rimpsalle

Tiiättekö sen fiiliksen kun taapero tuhoaa kaiken mihin pienillä sormillaan koskee, lipaston laatikoista on kaikki tavarat levitetty ympäri olohuonetta, ruoka ei kelpaa tänäänkään vaan se syötetään kissalle ja kun kiellät antamasta kissalle ruokaa niin lautanen tönäistään niin kovin eteenpäin että se tipahtaa pöydältä lattialle ja saat selkä kipeänä hinkata spaghettia lattioilta ja seinästä. Pinna sen kuin kiristyy kiristymistään kun olet kerta toisensa jälkeen käskenyt lapsen omaan huoneeseen leikkimään omilla tavaroillaan mutta lapsi nakkelee leluja seinään ja huutaa kurkku suorana sitä kuinka äiti on tyhmä ja omat lelut on ihan perseestä (ei nyt ihan näillä sanoilla mutta tätä kuitenkin varmasti tarkoitetaan)Nukkumaan meno viivästyy parilla tunnilla koska jatkuvasti on pissahätä joten potalle on päästävä vartin välein, kurkkuakin kuivaa tai sitten huoneesta täytyy käydä hätistelemässä hattivatteja.
Tämä on nyt hieman kärjistetysti selitetty mutta ei tämä kaukaa hae meidän arjesta kun Helmin uhmatuhma pääsee valloilleen. Monesti mietin päivän aikana että kumpa saisin joskus edes hetken sitä omaa aikaa!
Omaa aikaa kuitenkin olisi tarjolla mutta en osaa tai halua sitten kuitenkaan tarttua siihen tilanteen tullen.
Helmin mummi on kysellyt monesti voisiko saada tytön viikonlopuksi luokseen tai edes yhdeksi yöksi mutta mun vastaus on yleensä jyrkkä ja ehdoton ei. Enkä edes oikeasti ymmärrä syytä tähän. Jotenkin kehittelen päässäni kaiken maailman tekosyitä ja kauhukuvia miksei Helmi voisi mennä hoitoon. Vaikka tiedän että Helmi nauttisi mummin ja vaarin seurasta aivan varmasti! Aina kun ollaan menossa käymään mummilassa niin Helmi pukee into piukeena haalaria niskaan ja huutaa 'mennään jo!' Tiedän myös että Helmi olisi osaavissa käsissä joten siitäkään ei pitäisi ottaa pään vaivaa.

Tässä taannoin olin todella uupunut kun Henniä vaivasi vatsa ja Helmi nukkui muuten vain erittäin huonosti niin tyttöjen mummi haki Helmin yhdeksi yöksi hoitoon, jotta saisin nukkua ja kerättyä lisää voimia. Siinä kävi kuitenkin päinvastoin! Valvoin melkein koko yön ja pyörin sängyssä, kun mietin että miksi mun piti antaa Helmi hoitoon kun pärjätään kuitenkin ihan hyvin. Aamulla mulla olikin jo ihan hirveät morkkikset ja halusin että Helmi tulee heti kotiin.

Meillä käy myös kerran kuussa perhetyöntekijä koska Helmi on neuvolassa todettu vilkkaammaksi lapseksi niin hän käy antamassa tukea ja neuvoja mulle. Tämä perhetyöntekijä neuvoi mua ottamaan päiväkotiin yhteyttä jospa Helmi saisi sieltä paikan ja pääsisi muutamana päivänä viikossa pariksi tunniksi päivähoitoon koska se olisi tytölle tosi huippu juttu.
Olisi varmastikkin mutta tässä mun oma ajatusmaailma tuli taas vastaan, miksi ihmeessä mä laittaisin Helmin muiden hoidettavaksi ja makaisin itse perse homeessa kotona? Siihen kaatui se päiväkoti juttu.

Jere kysyy multa lähes joka viikonloppu haluisinko mennä kavereiden kanssa jonnekin viihteelle tai muuten vain kahville tai vaikka shoppailemaan! Idea on ihana mutta tosipaikan tullen en lähde. Tässäkään ei ole kyse siitä että ajattelisin ettei Jere pärjää lastensa kanssa, en itseasiassa edes tiedä mistä nämä tunteet kumpuaa eikä näistä pääse yli eikä ympäri!

Nyt kuitenkin aion ottaa pienen siivun sitä omaa aikaa ja lauantaina lähden muiden elokuun mammojen kanssa Tampereelle viihteelle. Tätä ollaan suunniteltu jo joulukuun alusta lähtien, joten nyt ei saa mennä pupu pöksyyn! Helmi ja Henni eivät nytkään mene minnekään hoitoon vaan jäävät isänsä kanssa kotiin puuhastelemaan. Ja totta puhuen nyt mulla onkin sellainen fiilis tästä, että mä voin lähteä ja haluan lähteä ulos. Intoa siis riittää, kohta onkin jo lauantai!

Onko kellään muilla tälläisiä tuntemuksia?

tiistai 3. helmikuuta 2015

Ei enään kadonneita sukkia! + Arvonta

Sain Kidspotilta sähköpostia reilu kuukausi sitten ja siinä kysyttiin tahtoisinko tehdä yhteistyötä Tarramonsteri nimisen yrityksen kanssa ja saisin heiltä testaukseen sukkaklipsejä.
Naureskelin täällä itsekseni kun luin tuota viestiä, nimittäin tää yhteistyö sopii mulle kuin nappi silmään! Mä oon ihan onneton noiden sukkien kanssa, pesukoneeseen laitan (ainakin luulen laittavani) molemmat parit mutta toinen niistä tulee koneesta vain ulos ja sen seurauksena pyykkitelineellä roikkuu aina yhä useampi yksinäinen sukka! Painiiko joku muu saman ongelman kanssa?
Voisin väittää, että meidän pesukone surutta popsii menemään sukkia ihan vain ärsyttääkseen, oonkin monesti kironnut että jos meinaa sukkia tota tahtia vetää niin söisi sitten edes molemmat parit etten jäisi kaipailemaan niitä turhaan. Mutta tähän on nähtävästi keksitty ratkaisu, Sockstar-sukkaklipsit


Tässä Sockstar- lahjapakkauksessa minkä sain, näitä klipsejä on yhteensä 20.
5 mustaa, 5 harmaata, 5 valkoista ja 5 läpinäkyvää! Sockstar-klipsi lupaa pitää sukkaparit yhdessä pesukorissa, pesukoneessa, kuivausrummussa sekä pyykkinarulla. Klipsien pitäisi myös kestää 90 asteen pesua.


Omasta mielestä nämä on aika kätsyjä. Sukkaparit pysyy yhdessä, nämä on näppärä laittaa kuivumaan ja nämä vie huomattavasti vähemmän tilaa narulta, kun vertaa siihen kuinka paljon tilaa meni ennen parinkymmenen sukkaparin kuivaamiseen. Plussaa on myös se että näitä on saatavilla eri kokoisissa pakkauksissa ja eri väreissä kaiken lisäksi. Ainut miinus mikä tuli mieleen oli näiden jäykkyys. Itsehän saan omat ja lasten sukat laitettua kivasti näihin mutta mies kirosi kylppärissä sitä kun ei meinannut saada niputettua omia sukkia  :D


Arvonnan säännöt
 Tällä kertaa sain mahdollisuuden arpoa 3 tuotetta mikä tarkoittaa 3 voittajaa! 
Yksi teistä voi voittaa Sockstar lahjapakkauksen joka on siis tämä sama minkä tässä esittelinkin ja sukkaklipsejä siinä on se parikymmentä. Kaksi muuta voittaa Sockstar basic pack:in jossa sukkaklipsejä on 10 kappaletta.

Saat 1 arvan olemalla blogini rekisteröitynyt lukija
Toisen arvan saat kun käyt peukuttamassa Tarramonsteria facebookissa
Kolmannen arvan saat jos käy peukuttamassa myös meitä facebookissa

Laitathan kommenttiisi sähköposti osoitteesi ja kerrot kuinka monella arvalla osallistuit :)

Arvonta päättyy tiistaina 10.2.2015 klo 24:00

Onnea arvontaan



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...