sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Mahtava irtiotto!

Meillä oli eilen mielettömän mahtava ilta! Tyttöjen mummi ja vaari tulivat meille tyttöjen seuraksi ja me lähdettiin Jeren kanssa viettämään kahdenkeskistä aikaa Helsingin Hartwall areenalle, Elashow:hun. Odotukset oli korkealla tottakai, oltiinhan me ehditty tätä spekuloida jo helmikuusta asti, kun liput ostettiin. Mutta kuten aiemmin sanoinkin niin keikka oli ihan huippu, kaikki lemppari biisit Fintelligens ajoiltakin kuultiin ja vieläkin ne saavat veren kohisemaan ihon alla! Tunteita herättävä ilta
Vieressäni istui kaksi arviolta noin 13 vuotista tyttöä ja heidän hyvä energia kyllä lisäsi omaanikin. Tytöt olivat niin innoissaan etteivät malttaneet istua vaan pomppivat, kiljuivat, kikattelivat ja hermostuneesti haroivat hiuksiaan koko keikan ajan. Suloisia tapauksia Tapahtuman jälkeen olisi ollut mahdollisuus mennä jatkoille Circukseen mutta päätettiin Jeren kanssa nauttia nyt siitä kun saadaan vain nukkua! Kyllä me sitten vetästiinkin reippaat kymmenen tunnin yö unet (01-11).
Harmittaa että päätin viime tipassa jättää järkkärin kotiin, joten kuvat on rakeisia mutta toivottavasti niistä välittyy edes osakseen se superi fiilis!



Harvinaista herkkua, että saan Jeren suostuteltua kuviin ja nyt kun sain niin laitoin näitä monta! :D










8 kommenttia:

  1. Oi teil oli varmaan superhieno reissu <3 Vähä oon kade :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihan huippu reissu! ♡ Tosi monipuolinen show oli kyllä :)

      Poista
  2. Oli varmasti niin hyvä keikka. :)
    Ihanaa kun saitte viettää aikaa kahdestaan ja olette kaunis pari.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos ♡ Kahdenkeskinen aika on kyllä erittäin tarpeellista sillontällön :)

      Poista
  3. Teillä on varmasti ollut ihana ilta♡ Voikun mäkin oisin päässy sinne :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu oli ♡♡ Vaikka eipä se sisältänyt muuta kuin ton keikan ja paaaljon nukkumista (ihanaa!) :D

      Poista
    2. Välillä onkin hyvä vaan nukkua pitkät yöunet ! :)

      Poista
    3. Totta! Virtaa riittää taas hetkeksi :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...