keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Aikakapseli

Kuulostaakin jo niin mystisen ihanalta ja salaisuuksia tihkuvalta, että me päätimme tällaisen tehdä. Hetken mietin, että mitä sellaiseen kapseliin sitten laittaisi? Teimme tämän koko perheen kesken, joten jokainen saisi laittaa aikakapseliin jotain. Helmi halusi piirtää piirustuksen ja laittaa itse tekemän kaulakorunsa rasiaan. Henni teki taidetta sormiväreillä. Me Jeren kanssa kirjoitimme kirjeitä: itsellemme, toisillemme kuin myös molemmille lapsille. Lasten kirjeisiin kirjoitin kuluneesta vuodesta, millaisia he ovat nyt, mitä he rakastavat ja puolestaan inhoavat. Omaan kirjeeseen kirjoitin tulevaisuuden unelmistani ja toiveista. Asioista joita haluan toteuttaa ja saavuttaa. Kirjoitin ystävistäni ja siitä miten meidän perheen arki näin yleisesti sujuu. Kirjoitin myös kirjeen Jerelle mutta siitä ei nyt enempää etten paljasta liikaa. Suunnittelin kapselin avaamisen ajoittuvan viiden vuoden päähän, eli vuoteen 2021. Asetin itselleni sellaisia tavoitteita jotka haluan ja aion saavuttaa tämän viiden vuoden sisällä. Lapset kun saavat kirjeensä niin Helmi on 8 vuotias ja Henni 6 vuotias. Jotenkin uskomatonta edes ajatella, että jo viiden vuoden päästä tytöt ovat eskarilaisia ja koululaisia!



Idea tähän postaukseen syntyi yhteistyössä Onniblogit - yhteisön kanssa ja tammikuun aikana muutama muukin bloggaaja julkaisee oman postauksensa siitä, mitä he laittavat aikakapseliinsa. Eilen Tipulassa julkaistiin aikakapseli ja huomenna on vuorossa Pienen Pojan Elämää <3

10 kommenttia:

  1. Aivan ihania juttuja tuonne kapseliin laitoitte.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon itekin aika tyytyväinen kapselin sisältöön, tosin jotain olisin sinne vielä halunnut mutten keksi että mitä. Voihan sinne lisäillä juttuja aina myöhemminkin :)

      Poista
  2. Ihana idea laittaa kapseliin kirjeitä toisillenne♡ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu niitä on varmasti mukava lukea sitten myöhemmin ja huomata että jotkut haaveet ovat ehkäpä toteutuneita :)

      Poista
  3. Ihania juttuja <3 Tää on niin hauska idea, että mekin varmasti toteutamme jossain vaiheessa nyt kun arki pyörähtää käyntiin ja kaipaamme jotain piristystä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tehkää ihmeessä! Ja päivitä siitä blogiin sitten niin pääsen ihastelemaan teiän tekemää kapselia :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...