lauantai 2. tammikuuta 2016

Vuodenvaihde

Nyt onkin kaikki jouluun liittyvät jutut pyyhitty pois niin mielestä, kodista kuin täältä blogin puoleltakin. Tuntuu jotenkin oudolta ja kieltämättä hieman haikealtakin, kun vuosi vaihtui. Viime vuonna tapahtui paljon kaikkea uutta. Sain tarkalleen vuosi sitten (2.1.2015) ajokortin, teimme kesän alussa ihanan ja kaiken lisäksi ensimmäisen matkan perheenä ulkomaille, Henni oppi kävelemään ja siinä samalla tuli opittua muutamia sanojakin, ostettiin ensimmäinen oma asunto, sain blogin kautta monia upeita yhteistyö juttuja, Kädenjälkiä Sydämessä liittyi Onni blogi yhteisöön ja mitähän kaikkea vielä. Paljon on kuitenkin tullut koettua ja nähtyä. Haikeudesta huolimatta odotan aivan malttamattomana kaikkia vuoden 2016 tuomia uusia tuulia sekä haasteita, niistä sitten kerron enemmän myöhemmin, kun tulevat ajankohtaisemmaksi.
Mutta nyt tulin kertomaan vähän meidän uudenvuoden vietosta. Vuodenvaihde meni rauhallisissa merkeissä ja hyvän ruuan parissa äitini luona. Lasten kanssa ulkoiltiin paljon ja käytiin viereisessä puistossa laskemassa vähän liukureillakin. Eihän täällä lunta ole nimeksikään mutta jäätä kuitenkin, joten kaikki on käytettävä hyväksi mitä on :D Kello rupesi lähentyä kuutta ja silloin ensimmäisiä raketteja räjähteli taivaalla. Helmi hyppi ja pomppi, roikkui jaloissa ja repi takkini taskua, kun oli niiiin kivaa ja jännää! Illan mittaan käytiin ampumassa omatkin raketit ja ihasteltiin sitä räiskyvää väriloistoa. Lapset olivat haltioissaan tähtisäde tikuistaan ja cars aiheisesta skumpasta ♡


Näin uudenvuoden kunniaksi haluaisinkin kysellä teiltä, että onko teillä mielessä jotain erityistä mistä haluaisitte minun kirjoittavan? Ehdotuksia vaan tulemaan ♡

4 kommenttia:

  1. Ihanaa uutta vuotta teille! <3 .. ja hienoja kuvia raketeista :D Lapset ovat niin aidon iloisia näistä jutuista.

    Olisi kiva kuulla juttuja teidän ihan teidän tavallisesta arjesta: esim. miltä teidän tavallinen päivä nyt näyttää, mitkä ovat tämänhetkiset lemppariruuat, minkälaiset nukkumisjärjestelyt teillä on jne. Lisäksi olisi tietty kivaa kuulla myös tulevaisuuden haaveista.. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hyvää uuttavuotta sinnekin ♡ Hei kivoja ehdotuksia, pistänkin muistiin ja pyrin ainakin jotain noista toteuttaa! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...