perjantai 1. huhtikuuta 2016

Menitkö jekkuun?

Mukavaa huhtikuun ensimmäistä kaikille tai nyt taidetaan kyllä olla jo lähempänä toista päivää. Itse miellän huhtikuun jo kevääksi, joten arvatenkin täällä pursutaan energiaa ja hymy on herkässä. Ostin jopa kukkia keittiön pöydälle, niin talvellahan ei voi kukkia ostaa, ettäs tiedätte. Mutta kuten moni ystäväni ja varmasti osa teistä ihanista lukijoistani tietävätkin sen, että omaan aika mustan ja kyltymättömän huumorintajun. Yllättävän usein löydän itseni kiusallisista tilanteista joissa nauraa hörötän asiolle, jotka joissain muissa ihmisissä saattaa aiheuttaa kummastelevia katseita ja "et oo tosissas" lausahduksia. Revin huumoria usein asiasta kuin asiasta, jopa lapsien aiheuttamat jekut ja jäynät, joista mies repii hiuksiaan päästä ja kiroaa elämäänsä, saa itselleni usein lähinnä makean ja vahingoniloisen naurun puuskan aikaan, ellei nämä tihutyöt ole sitten kolahtanut omaan nilkkaani.

Tänään onkin se päivä milloin saa tehdä pieniä tai vähän suurempiakin mutta kuitenkin harmittomia piloja kumppanille ja ystäville. Koska olen mieleltäni useinmiten niin lapsellisen typerä niin pilailut ovat myös sitä luokkaa. Olin mm. suunnitellut laittavani hammastahnaa jokaisen oven kahvan taustaan niin, että kahvaan tarttuja saisi raikkaan yllärin kämmeniinsä. Tietysti makaroonia vessanpöntön reunuksille niin, että istuja luulee kansien hajoavan, tämä on kieltämättä vanha pila mutta silti niin hauska. Tai no ainakin mun mielestä hauska. Otin myös sinisen vesivärinapin Helmin vesiväri paletista ja se oli tarkoitus asettaa suihkupään sisään niin, että mies olisi päässyt töiden jälkeen tahtomattaan värikylpyyn. Dominokeksien valkoisen täytteen sijaan olisikin ollut hammastahnaa ja maito olisi värjätty elintarvikevärillä homeisen vihreäksi. Lapsien piti pitää sirkusesitys aamupäivällä, jonka seurauksena lelulaatikko sattuikin lentämään päin telkkaria ja televisioon tuli tietysti isot säröt. Näitähän olisi ollut vaikka kuinka mutta en päässyt toteuttamaan ainuttakaan! Kyllä harmittaa. Se ainut päivä vuodesta milloin kehtaa valehdella sydämensä kyllyydestä enkä saanut jekutettua ketään..


... ainakin melkein. Olin varautunut myös tähän kliseiseen mutta sitäkin toimivampaan raskaus huijaukseen. Pyysin kaveriltani positiivisesta raskaustestistä kuvan ja lähettelin kuvaa ympäri sukua. Osaan upposi liiankin hyvin ja loppujen lopuksi sain kiukkuisia viestejä ja suruvalitteluja siitä, kun tarina ei ollutkaan tosi.

Oletteko te huijanneet tänään kaveria, kumppania tai muita? Millaisia piloja olette keksineet?


13 kommenttia:

  1. Voi Nea! :D sä nii innoissaan suunnittelit. Ehkä ne jekut toimii vieläkin paremmin joku toinen päivä kun kukaan ei osaa odottaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin suunnittelinkin! Kerroin kyllä Jerelle noista jo joten eipä taitaisi mennä enää läpi :D

      Poista
  2. Hahahaa, tää oli hauska kyllä! :D

    VastaaPoista
  3. Voi ei sun päivähän meni ihan väärinpäin! :< tää oli hauska lukee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilkka kävi omaan nilkkaan,ainakin melkein :D hehe

      Poista
  4. Oisko susta ite kiva tulla jekutetuksi noin, mitä suunnittelit? Huumoria pitää olla, mutta tosta on mun mielestä molemminpuolinen huumori kaukana..

    "Voisit kyll mun mielestä tän jo pitää" - etkö oo pitäny kaikkia sitten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä nää on niin hyväntahtosia jekkuja että kyllä voisin tulla jekutetuksi näin :D Ja tuossahan noita lapsia kaksin kappalein on joten enköhän ole kaikki pitänyt :) Ollaan äidin kanssa puhuttu paljon mun vauvakuumeesta mutta aika ei ole sopiva, kun koulut on kesken ja lapset vielä pieniä, siksi tuo kommentti. Mukavaa lauantaita!

      Poista
  5. haha siis mä oon just tollanen kans joka alkaa nauraa mitä hämärimmissä tilanteissa. monesti jos pikkusisarukset (joita on 8 kappaletta) on tehnyt jotain päätöntä, mua alkaa naurattaa ihan hirveesti vaikka yritän leikkiä sellaista topakkaa "näin ei saa tehä!" tyyppiä niin oikeesti pitää kääntyä aina poispäin niistä ettei huomaa miten mua naurattaa :DD huijaisin eilen blogissa että lopetan bloggaamiseen ja laitoin ovelasti siihen loppuun linkin että "täältä voitte lukee lisää miks tähän ratkaisuun päädyin" ja linkki vei Wikipedian sivulle jossa oli tietoa aprillipäivästä :Dd kauheen moni usko sen ja kaverit tuli kysyy wapissa ja snäpissä että ootko tosissaan ja sit vielä lukijat kommentoi ihan hätäännyksis et oikeestikko lopetat. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis mulla on ihan sama juttu! Kerran Helmi oli vahaliiduilla värittänyt meiän keittiön maton, yritä siinä pitää kuria kun suupielet nykivät ylöspäin :D Hahah hei vähän toi oli hyvä pila, loistava :D

      Poista
  6. Hahaa.. :) Meillä jäi täällä reissussa kaikki jekut tekemättä - ensi vuonna sitten! :D

    VastaaPoista
  7. Haha :D
    Mä oon niin tylsä etten ikinä muista jekuttaa ketään, mutta mua pystyy höynäyttään kyl mennen tullen ja palatessa :D :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...