tiistai 8. toukokuuta 2018

NO NE RUUHKAVUODET

Tiedättekö, kun tuntuu ettei aikaa ole enää oikein mihinkään, tekemättömien asioiden lista kerääntyy sekä kasvaa kasvamistaan ja joka paikassa pitäisi olla samaan aikaan. Tässä on jo muutama vuosi tullut elettyä ruuhkavuosien pyörteessä mutta nyt se rupeaa tuntumaan tuolla takaraivossa jo todenteolla. Toisaalta olen aina ollut tekevä ihminen, eli vaikka tekemistä olisi jo jokaiselle sormelle niin kehitän aina vaan uusia projekteja, tapaamisia tai menoja. Eipä siis loppujen lopuksi tässä käy syyttäminen muita kuin itseään. 


Työharjoitteluni Sanomalla alkaa olla jo loppusuoralla, aika tarkalleen 7 viikkoa enää jäljellä. Ajattelin tänä kesänä keskittyä ihan vain perheeseen ja ystäviin, sekä tietysti talon remontoimiseen siinä ohessa. Olen nyt viimeisten vuosien aikana opiskellut ja tehnyt töitä tuulispäänä hirveällä kunnianhimolla, unohtaen siinä ohella itseni ja oman hyvinvoinnin, joten koen että nyt on ansaittuakin ehkä hieman levätä ja nauttia _vaan_ olemisesta. Odotan kesää siis suuremmalla innolla kuin vuosiin, vaikka meillä ei ole vielä edes suunniteltuna mitään sinne saakka. Ehkä juurikin se stressittömyys, kun ei ole kiire mihinkään eikä pakollisia velvotteita ( näillä näkymin ainakaan puoleentoista kuukauteen) kiehtoo kovasti. Toivottavasti saan inspiraatiota kirjoitella tänne teillekin useammin, kun ei ole tarvetta ajatella niin tarkkaan seuraavan päivän aikatauluja ja kiirehtiä kaikkien muiden asioiden kanssa. 


Onko teillä jotain tiettyä mistä haluaisitte minun kirjoittavan? Hyvin pitkälti postaukset tulevat varmasti olemaan remontti aiheisia, se kun on sitä meidän elämää tällä hetkellä. Mutta mikäli tulee jotain muuta mieleen niin heittäkää viestillä kommenttiboksiin 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...